keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Mustaa, hopeaa ja ripaus valkoista

Tänään oli kynsihuollon aika, joka tulikin jo todella tarpeeseen, koska mun kynnet näyttivät tällaisilta:


Kynnet olivat kasvaneet ihan kiitettävästi ja alkoivat olla niin pitkät, että ne hankaloittivat elämää. Oikean keskarin kynnen kolautin baarissa vessanovenkahvaan karuin seurauksin. Geeli irtosi lähes kokonaan kynnen päältä ja jouduin leikkaamaan kynnen ihan lyhyeksi, koska se oli niin hauras, että olisi muuten katkennut itsellään (luultavasti hyvin kivuliaasti). Käytin keskarissa mustaa tavallista kynsilakkaa huoltoon asti, joten ihan noin selvästi se ei erottunut joukosta kuin kuvassa. :)

Tällä kertaa mulla oli toiveena mustaa, hopeaa ja musta-valkoista. Halusin myös todella paljon lyhyemmät kynnet. Keskisormeen jouduttiin kuitenkin laittamaan tippi, jotta siihen saatiin hiukan lisää pituutta (mulla ei ole ikinä aiemmin ollutkaan sellaista vielä). Uusista kynsistä tuli juuri sellaiset kuin toivoinkin. <3



2 kommenttia: