sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Viikonloppumeininkejä

Monenlaista on taas mahtunut pienen ihmisen viikonloppuun. Eilen en kuitenkaan tehnyt päivällä kerrassaan mitään. Nukuin, söin, datasin ja keräilin voimia perjantain reissun jäljiltä, josta kerron teille lisää vasta ensi viikon puolella... ;) Illalla olikin sitten luvassa kivaa menoa: Duo Annah & Ben esiintymässä Stagella, kankaanpääläisessä kuppilassa. Muistan kesällä aiemminkin hehkuttaneeni blogissa tätä kaksikkoa ja kyllä vaan oli taas oikein nautinnollista kuultavaa. Suosittelen lämpimästi muillekin paikallisille! :) Valitettavasti ei ole yhtään kuvaa keikasta, mutta yksi naamakuva ja asumaistiainen sentään tuli napattua tyylikkäästi kännykällä baarin vessassa.


Tänään Kankaanpäässä oli jokavuotiseen tapaan joulunavaus. Itse Usko Eevertti Luttinen Putous-ohjelmasta oli saapunut viihdyttämään kansaa. Pitihän tuota varsin mielenkiintoista hahmoa päästä katsomaan. Luojalle kiitos en itse joutunut lavalle, vaan "vapaaehtoiset" (eli eturivissä seisojat) pääsivät nöyryytettäviksi. :D (Katsokaa oikeasti tuon miehen ilmettä, kärsivä on ehkä paras sitä kuvaava sana.)


Nauroin ääneen sanaleikeille ja kaksimielisyyksille, paremmin muhun uppoavia huumorin lajeja tuskin on olemassakaan. ;)


Oli tosi kaunis aurinkoinen talvipäivä, mitä nyt pakkasta oli -13, mikä tuntuu nollakelien jälkeen aikamoisen kylmältä. Vedin kerrankin jopa piponkin päähäni, mutta ne olikin sitten varpaat, jotka meinasivat paleltua. :D Torilta sai pian Luttisen show'n jälkeen ilmaista puuroa, jota piti tietysti käydä myös vetämässä sinisin tärisevin näpein napaan. Käytiin välillä mun työssäoppimispaikalla kyllä lämmittelemässä ja juomassa kahvit, mutta ei oo mun juttu tuo pakkanen sitten yhtään!


Käytiin serkkuni Hannelen kanssa kaupassa. Onhan hei ihan normaalia, että kaksi päälle parikymppistä naisihmistä ottaa teinipeilikuvia S-marketin vessassa? ;)




Harrastettiin myös vähän lisää tuota kahvittelua käymällä puuron jälkeen ensin varuskunnan sotilaskodissa juomassa kahvit numero 2 ja sitten vielä viikko sitten auenneessa Irish Pub Majakassa kolmannet. Aivan ihana tuo Majakan sisustus, josta yritin saada tunnelmaa tänne asti näillä melko hyvälaatuisilla kuvilla. ;)



Kankaanpään lumisia katuja valaisevat tunnelmalliset tähdet. :)


Vielä yksi naamakuva viimeisestä etapista, jonka jälkeen tulin kotiin viettämään rentoa sunnuntai-iltaa ja katsomaan tietty myös BB-finaalia. Tosi jännää, kun ei ole aavistustakaan kuka voittaa. Ja mitä ihmettä mä tästä eteenpäin teen kaikki illat, kun se nyt loppuu? Apuva! :D


Leppoisaa iltaa ja voimia alkavaan viikkoon jokaiselle teistä! :)

PS. Huomatkaa päivän aiempikin postaus, joulukalenterin luukku 2!

4 kommenttia: