tiistai 1. toukokuuta 2012

Vappuaaton asua

No tulihan sitä sitten vähän juhlistettua sitä vappua. Päällä oli seuraavanlaista:


T-paita on Seppälästä ja ikivanha, mutta hei siinä on timantteja! ;) Paidan päällä oleva liivi on JC:n, mutta itse olen ostanut sen kirppikseltä. Jalassa olevat legginssit ostin eilen Seppälästä. Olen halunnut tuollaisia jo pitkään, niissä on etupuoli kiiltävää kangasta ja takaa ne ovat mattaiset. Kustansivat 14,95 euroa muistaakseni. Saappaat ovat kivikautiset ja merkiltään Tamarikset. Nämä ovat luultavasti ainoat saappaat koko maailmassa, joissa on tarpeeksi kapeat varret rimppapohkeilleni. Ihan oikeasti, mikään ei varmaan ole niin haasteellista kuin yrittää löytää meikäläiselle saappaat, jotka ovat kokoa 41, mutta riittävän kapeat sekä jalan että nilkan että pohkeen kohdilta, nimimerkki epätoivoinen.


Tässä muuten lähikuvaa ainoasta tatuoinnistani. Lisääkin kuvaa olen kyllä ottamassa lähitulevaisuudessa. Olen muuten piirtänyt tuon tatuoinnin itse ja paperilta iholle sen siirsi Savonlinnassa sijaitsevan Kustom Works Tattoon Akseli. (Kampaajana ja korvanatsina silmääni muuten pistää tässä kuvassa tuo korvan päälle tuleva tukka... Täytyypä kaivaa sakset esiin!)


Tältä näytti loppuillasta... ;) No ei vaiskaan, kuva on lavastettu ja se otettiin Facebookissa olevaa Schwarzkopfin kisaa varten, jossa piti kuvata itsensä ja jokin Schwarzkopfin tuote vappuisessa ympäristössä. Kuvassa oleva tuote on muuten Blond Me -kiiltosuihke, joka sopii kyllä loistavasti tummallekin hiukselle. Suosittelen lämpimästi!

Sellainen vappu tällä kertaa. Huomenna alkaakin sitten taas arki ja työt. Onneksi on ihania työkavereita ja muutoshaluisia asiakkaita! :)

2 kommenttia:

  1. mistäs tota blond me-tä olis saatavilla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monista kampaamoista ja hiustuotemyymälöistä, jotka myyvät Schwarzkopfin tuotteita ja varmasti saa netistäkin jostain tilattua. :)

      PS. Ihana nimimerkki, Marina and the Diamonds <3

      Poista